Tuesday, September 19, 2006

Satokauden tilinpäätös


Kasvihuoneessa oli mukava puuhailla vaikka kesällä piti kastella kovasti. Hiekassa kasvatetut tomaatit olivat erittäin raikkaan ja miltei sokerisen makuisia. Kurkkusato jäi kolmeen yksilöön, se olisi tarvinnut enemmän lannoitetta ja isomman kasvuastian. Siemenestä kasvatetut kurkut eivät ehtineet kasvukauteen mukaan ollenkaan ja kesäkurpitsat jättivät itämättä.

Kasvihuoneessa oli myös chilejä ja voi luoja miten tulisia niistä tulikaan! Hyvä etten itkenyt kun erehdyin yhden palopommin palasen suuhuni maistamaan, aiemmin maistelemani chilit olivat olleet mitäänsanomattoman makuisia mutta nyt, huh huh!! Nyt chilit majailevat sisätiloissa koska pakkasyöt olivat jo käyneet tekemässä tuhojaan pihalla.
Tyhjensin myös paprikapensaan, paprikoista tuli ohutseinäisiä mutta ihan ok makuisia. Ensi vuonna ostan ehdottomasti useamman paprikapuskan.

Yrtit eivät kukoistaneet sisällä kasvihuoneessa ja ajattelinkin koittaa niitä ensi kesänä ulkosalla. Ja useampia lajeja ja ruohosipulia pitää kasvattaa paljon lisää. Tomaatteja hankin ensi keväänä jo aikaisemmin ja erityisesti kirsikkatomaatteja koska ne antoivat satoa tasaisesti ja nopeasti.

Kaksi maissia kasvattivat yhden tähkän kukin, toisessa oli jopa muutamia valmiita maissinjyviä kun korjasin ne pakkasen jälkeen pois. Heinäkuun puolessavälissä maissit kasvoivat niin korkeiksi että ne oli pakko siirtää kasvihuoneesta pihalle, korkeutta maisseille tulee reilut kaksi metriä. En ehkä jatkossa halua mähdä maissien kanssa vaivaa.

Porkkanat kasvoivat lempeän makuisiksi hiekkapenkissä, niitä pitää laittaa ensi kesänäkin. Herneet olivat floppi kohopenkissä, ensi kesänä avomaalle. Mansikat kasvoivat hyvin mutta rönsyilivät niin paljon ettei marjoja tullut paljoa. Rönsyille tein uuden mansikkapenkin ja toivon että saan ensi kesänä paljon satoa. Mansikkamaasta nauttivat myös sammakot joille kuiva kesä oli ikävä, ainoa kostea paikka löytyi kastellulta kasvimaaltani.

Sain yhden ainoan kurpitsan ja kylvämäni koristekaalit katosivat kokonaan. Kurpitsoja kohopenkkiin enemmän ensi kesäksi.

Kukkien kanssa luovutin, päätin että jollei minimityö niiden hoidossa riitä niin kuolkoot, ensi kesänä paremmalla onnella. Omenoita, pihlajanmarjoja ja orapihlajanmarjoja tuli valtavat määrät ja syksyllä onkin herkuteltu omenapiirakalla, mehulla ja mietitty orapihlajanmarjahyytelön tekoa. Viinimarjoista sain hyvän sadon ja talvella keitän ja käytän paljon mehua.

Ensi vuonna jatkan hiekassa viljelyä ja haluan paljon erilaisia yrttejä ja tomaatteja. Mutta nyt voin rauhoittaa puutarhan osa-alueen ja miettiä muita projekteja.