Monday, April 16, 2007

Pientä pihapuuhastelua I

Ennen portailta lähti alaspäin loiva savinen rinne joka oli liukas sekä talvella että sateella.
Nyt alaspäin johtavat vanhoin puhelinpylväin rajatut hiekkaportaat joihin ehkä tulee vielä luonnonkiveys. Tein parhaani tasapainoisen ja suoran lopputuloksen aikaansaamiseksi vaikka rinne haluaakin viettää sinne ja tänne.

Tämän loivan rinteen reunalle raahasimme noin 800 kilon painoisia kiviä...
...aluksi kuusi kappaletta, ja jos toisen puolen urakasta jää vielä kiviä yli niin tätä muuria on tarkoitus jatkaa edelleen. Muurin taakse haluaisin valkoisia angervoja, oikein kunnon pensaikon. Angervojen alla voisi olla jotain maata pitkin suikertavaa juttua.Kuvassa vasemmalla näkyvä kuusi kaadettiin ja keittiö ja toinen yläkerran huone muuttuivat ihanan valoisiksi. Tosin varjopuolena mainittakoon että naapuriin näkyy nyt suoraan mutta " I have a cunning plan".
Kivetys jatkuu tälle puolelle kaivannon kohdalle. Kivetyksen taakse yritän siirtoistuttaa mahdollisimman suuria syreenintaimia, niistä saamme pian näkösuojaa ja pikkulinnutkin antavat meille ehkä anteeksi puun kaatamisen. Välille jäävä maa-alue katetaan luonnonkivillä jolloin saamme talon edustalle entistä suuremman terassin, palvelu terassille pelaa kesäaikana loistavasti suoraan keittiön ikkunasta. Kun saamme vielä nuo likakaivot joskus pois haisemasta tuon terassin vierestä niin oleskelupaikka tulee olemaan loistava.

ps: kaivoin netistä kivan puutarhasuunnitteluohjelman, harmi että sen saa käyttöön vain kahdeksi viikoksi ja jos printtaat suunnitelman, näkyy kuvan päällä kissankokoisin kirjaimin trial version...ja online versiota ei voi tallentaa...

11 comments:

Anonymous said...

Moi!!

Mistä olet hommannut noita isoja kiviä? Ja olivatko minkä hintaisia?
On sulla melkoinen urakka pihan kanssa, mutta kyllä se onkin Hieno! ;)

Sanna Tallgren said...

Oho! Työhän ootte ollu reippaita. Hieno tulee! Ihan eri ryhti koko pihassa. ja noi kivet on IHANIA!!

Ziina said...

tellu: nuo ovat vanhoja siltakiviä, luulen että vastaavia navetan peruskiviä saisi jostain maalta kun niitä lojuu joka toisen takapihalla.

sanni: kiitos, tule ohimennessäs katsomaan livenä.

Sanna Tallgren said...

Katsoin juuri pari tuntia sitten ohi ajaessani teidän pihaan. Ja on se tosiaan hieno. En ollut aiemmin huomannut, vaikka siitä tasaisesti ajelen...

Mags said...

Hirmuista hommaa!! Ihailuni ;-D

Anonymous said...

Innostuin kovasti ja kävin liittymässä puutarharinkiin :O)

Kivan näköisiä nuo isot kivet. Tulee kauniin näköistä. Niitä kiviä ei varmaan ihan käsivoimin liikutella.

Anonymous said...

Onpa teillä "pikku"puuhastelua kesäksi.:D Nuo isot kivet antavat mukavasti ryhtiä pihalle.

Kiitos patistelusta liittyä rinkiin. Olin sitä miettinyt, mutten vaan ollut saanut aikaiseksi.

Meidän pihamme on jo kahdeksan vuotta vanha ja aina vaan kesken. Eihän niitä koskaan saakaan valmiiksi. Paraatipuolta eli etupihaa hoidan kaikkein ahkerimmin.

Mari L said...

Höh. Miksi mut on pullautettu pois puutarharingistä? Talvitauon vuoksi vai?

http://puutarhaprojekti.blogspot.com

Ziina said...

jos ringsurf ilmoittaa että koodi puuttuu blogista, niin pitää odotella jonossa niin kauan kun koodi ilmestyy takaisin.

Anonymous said...

Liitytty on puutarharinkiin... kiitos kutsusta, piha näyttää tällä hetkellä suorastaan karmeelta. *hävettää h****na*

quu said...

Koitappas katsella jos löydät verhoangervo(Spiraea beauverdiana) 'Lumikki'a tai sitten lamopensasangervoa (Spiraea decumbens) isommille angervopensaille kavereiksi. Molemmat noista on kestäviä ja valkokukkaisia, sekä matalia+lamoavia. Voisi olla ihan kivannäköistä jos vähän lamoavat muurilta alaspäin, vai? :)